
YK:n vastuullisuustavoitteet Detectorissa

Maailman kestävän kehityksen työtä ohjaa vuonna 2015 YK:ssa sovittu kestävän kehityksen globaali toimintaohjelma, josta käytetään nimeä Agenda2030. Se pitää sisällään 17 tavoitetta, jotka maiden tulisi yhdessä saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Detectorissa päädyimme seuraaviin neljään tavoitteeseen, joita Detector voi liiketoiminnassaan parhaiten edistää.
Sukupuolten välinen tasa-arvo
Meille monimuotoinen työyhteisö on voimavara ja mahdollisuus. Meillä on yhteinen tavoite, ja kunnioitamme toisiamme ja toistemme työtä. Haluamme joukkoomme parhaat osaajat, ja tarjoamme työtä ja palkkausta ihmisille pätevyyden perusteella sukupuolesta riippumatta. Erilaiset taustat ja näkökulmat edistävät luovuutta ja kehittävät toimintaa. Vuonna 2023 Detectorin johtoportaasta yli puolet on naisia.
Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua
Rakennamme kestävää liiketoimintaan ja uskomme sen tuovan meille myös taloudellista menestystä. Tarjoamme laadukkaita tuotteita ja palveluja, jotka vastaavat asiakkaidemme tarpeisiin. Panostamme voimallisesti tuotekehitykseen, joka luo työtä ja tuo talouskasvua.
Otamme toiminnassamme yhdenvertaisuuden huomioon ja kunnioitamme kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia, jotka sisältyvät keskeisiin ihmisoikeussopimuksiin. Hyvinvointi syntyy yhdessä tekemisestä ja tiedon jakamisesta.
Vastuullista kuluttamista
Pyrimme toiminnallamme säästämään luontoa ja luonnonvaroja sekä edistämään eettistä tuotantoa. Tuotteidemme suunnittelussa ja muotoilussa on huomioitu kestävä kehitys ja vastuullisuus. Toimittajat ovat tärkeä osa menestyksekästä liiketoimintaa ja vastuullisilla toimittajavalinnoilla tuemme myös kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista. Panostamme elinkaariajatteluun tuotteissa ja tarjoamissamme palveluissa sekä edistämme kiertotaloutta.
Ilmastotekoja
Teemme kunnianhimoisesti ja tavoitteellisesti työtä vähentääksemme ympäristövaikutuksia toiminnassamme. Tuotteen suunnittelussa ja toimittajavalinnoilla tuemme kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista. Vastuullisten materiaalihankintojen lisäksi pyrimme tuotannossa hyödyntämään uusiutuvia materiaaleja ja säästämään luonnonvaroja. Tavoitteenamme on pienentää hiilijalanjälkeämme 30 % suhteessa liikevaihtoon vuoteen 2035 mennessä.
Hiilitiekartta

Detector Oy on laatinut hiilitiekartan ”Kohti hiilineutraaliutta” vuoteen 2035 mennessä.
Hiilijalanjälki muodostuu seuraavista kokonaisuuksista:
- Scope 1: Vuotuinen fossiilisen lämpöenergian kulutuksen aiheuttama kasvihuonepäästö, hiilineutraalien lämmityspolttoaineiden aiheuttama N2O- ja CH4-päästö
- Scope 2: Vuotuiset sähkönkulutuksen aiheuttamat suorat kasvihuonepäästöt, vuotuisen fossiilisen lämpöenergian kulutuksen aiheuttama kasvihuonepäästö, hiilineutraalien lämmityspolttoaineiden aiheuttama N2O- ja CH4-päästö
- Scope 3: Sähköntuotannon epäsuorat päästöt, jätteiden käsittelystä (ei kuljetukset) aiheutuva kasvihuonepäästö, jätehuollon kuljetusten päästöt, liikematkustamisesta aiheutuva kasvihuonepäästö, tuotteiden ja raaka-aineiden kuljetuksista aiheutuva kasvihuonepäästö, tuotteiden ja raaka-aineiden kuljetusten polttoaineiden valmistuksen kasvihuonepäästöt
Tähän sitoudumme:

KIERTOTALOUS JA YMPÄRISTÖ
Ympäristönsuojelu on meille tärkeää. Jotta jätettä muodostuisi mahdollisimman vähän, pyrimme minimoimaan jätteen syntymisen kaikissa tuotannon ja kulutuksen vaiheissa. Lajittelemme kaikki jätteet ja pyrimme jatkuvasti edistämään tehokasta kierrätystä. Lisäksi hyödynnämme mahdollisuuksien mukaan materiaalien uudelleenkäyttöä tuotteissamme. Uudelleenkäytettävien materiaalien käyttö säästää luonnonvaroja, vähentää jätettä ja auttaa pienentämään hiilijalanjälkeämme.
Kestävän suunnittelun avulla otamme huomioon tuotteidemme koko elinkaaren ja näin varmistamme lopputuotteidemme huollettavuuden ja pitkäikäisyyden. Säännöllisellä huollolla tuotteidemme käyttöikää voidaan pidentää merkittävästi. Yrityksellämme on myös ISO14001 ympäristösertifikaatti.

VASTUULLISUUS TOIMITUSKETJUSSA
Toimittajat ovat tärkeä osa menestyksekästä liiketoimintaa ja vastuullisilla toimittajavalinnoilla tuemme myös kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista. Otamme toiminnassamme huomioon ja kunnioitamme kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia, jotka sisältyvät keskeisiin ihmisoikeussopimuksiin ja edellytämme samaa myös toimittajiltamme.

HENKILÖSTÖN HYVINVOINTI
Meille monimuotoinen työyhteisö on voimavara ja mahdollisuus. Meillä on yhteinen tavoite, ja kunnioitamme toisiamme ja toistemme työtä. Haluamme joukkoomme parhaat osaajat ja tarjoamme työtä ja palkkausta ihmisille pätevyyden perusteella sukupuolesta riippumatta. Erilaiset taustat ja näkökulmat edistävät luovuutta ja kehittävät toimintaa. Haluamme taata työntekijöillemme turvallisen ja terveellisen työympäristön, ja tuemme heitä tasapainon saavuttamisessa työn ja muun elämän välillä. Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilökunta on yrityksemme tärkeimpiä voimavaroja, ja mittaamme henkilökunnan tyytyväisyyttä säännöllisesti. Pidämme huolta työntekijöistämme myös tarjoamalla työntekijöillemme kattavat työsuhde-edut.

YRITYKSEN MENESTYS JA KASVU
Menestyvä yritys pystyy tarjoamaan ihmisille töitä ja olemaan vastuullinen työnantaja. Luomme arvoa liiketoiminnallemme sitoutumalla vastuullisuuteen. Haluamme vastata asiakkaidemme toiveeseen hankkia tuotteita ja palveluita vastuulliselta toimijalta. Panostamme energiatehokkuuden parantamiseen ja resurssien tehokkaaseen käyttöön, jotka vaikuttavat pitkällä aikavälillä liikevaihdon kasvuun. Uskomme myös vastuullisuustoimien luovan uusia liiketoimintamahdollisuuksia.


